
Kohderyhmä: Yli 4-kk pennut, myös
aikuiset koirat, lajissa
ensikertalaiset
Tavoitteet: Käydään läpi kaikkien
esteiden oikea suoritustapa turvallisesti ja sääntöjen
mukaisesti. Perusteet opetetaan hihnassa, mutta oppimisen edetessä
jätetään hihnaa vähemmälle. Opetellaan
oikea-aikaista palkkaamista. Pentujen kanssa otetaan huomioon ikä.
Kohderyhmä: Agilityn aakkoset tai vastaavan
alkeiskoulutuksen käyneille
Tavoitteet: Vahvistetaan yksittäisten esteiden
suorittamista ja lisätään pikkuhiljaa esteitä
viiteen esteeseen asti. Kontaktit ja pujottelu suoritetaan
yksittäisinä esteinä. Ohjaustekniikoissa harjoitellaan
valssien, mäkelöiden, takaaleikkaamisen ja
eteenlähetyksen alkeita.
Kohderyhmä: Jatko A:n käyneille tai
koirakoille, jotka osaavat suorittaa muutaman esteen helppoja ratoja
sekä osaavat alkeet perustekniikoista.
Tavoitteet: Oppia suorittamaan 5-10 esteen ratoja, Aa
tai puomi voi olla radan alussa tai lopussa. Pujottelun tavoitteena on
päästä 12 keppiin ja eroon hihnasta. Ohjaustekniikoissa
syvennetään perustekniikoita (kts. jatko A) ja opetellaan
takaa kiertoa, sylikäännöstä ja
poispäinkäännöstä.
Kohderyhmä: Jatko B:n käyneille tai n. 10
esteen helpohkot radat osaaville. Koirakko hallitsee perustekniikat ja
helpot erikoistekniikat (kts. jatko B).
Tavoitteet: Pystyä suorittamaan helppoja
kilpailuratoja. Ylläpidetään perustekniikoita,
syvennetään helppoja erikoistekniikoita, opetellaan
pitkäperuutus, puolivalssi sekä houkutusesteiden
läsnäolo. Opetellaan ohjattu pujotteluunmeno ja eri
ohjaustapojen valitsemista.
Kohderyhmä: Jatko C:n käyneille tai
vastaavat taidot omaaville, joita kilpaileminen ei kiinnosta.
Tavoitteet: Pitää hauskaa koiran kanssa
oppien uusia ohjauskuvioita ilman kilpailullisia tavoitteita.
Kohderyhmä: Hyväkuntoisille veteraaneille
Tavoitteet: Tarjota mielenvirkistystä ja mukavaa
puuhasteltavaa agilityn, temppujen ja muun yhdessä tekemisen
parissa, vetreille veteraaneille sopivilla tavoilla.
Kohderyhmä: Agilityssä kilpailleille
koirakoille
Tavoitteet: Syventää jo opittuja
ohjaustekniikoita ja oppia lisää erikoistekniikoita (mm.
pakkovalssi, twisteri ja backlap). Opetellaan soveltamaan eri
tekniikoita kilpailutasoisilla radanpätkillä/radoilla ja
hiotaan estesuorituksia vielä paremmiksi. Treenataan
tavoitteellisesti kohti parempia ja kovempia kilpailusuorituksia.